Synopsis

Tämä kirjoitukseni on niinkin erikoisesta aiheesta kuin vaatteet (joka ei kuuluu vahvimpiin osa-alueisiini).

En voi ymmärtää ihmisiä jotka arvostelevat toisia vaatteiden perusteella.

Kirjoitukseni aihe tuli lennosta kaverini mainostaessa seuraavaa linkkiä facebookissa http://www.mtv3.fi/helmi/kauneus/artikkeli.shtml/816113

En lukenut edes kyseisen linkin sisältöä ennenkuin päätin kirjoittaa omaa mielipidettäni asialle.

Äsken kuitenkin luin hieman mitä kyseinen linkki sisällään piti. Hämmästelin hetken, enkä jatkanut eteenpäin koska sisältö oli yhtä turhaa kuin luulinkin sen olevan.

En itse ole gootti tai pukeudu samalla tyylillä. En pukeudu oikeastaan muulla tyylillä kuin sillä, mikä omasta mielestäni näyttää oikealta päälläni. En siis puhu kenenkään puolesta tai ketään vastaan. En puhu myöskään liiba laabaa koska mielestäni se on turhaa. Pohdin vain tässä kirjoituksessani, miksi niin moni ihminen on jotain tiettyä tyyliä vastaan.

Jos kyselyyn vastanneista lähes puolet on gootti-tyyliä vastaan niin kysyn vaan että miksi? Ja vastaukseksi saan että vitivalkoinen naama, mustat vaatteet, väsymys ja pitsiröyhelöt eivät ole naisellisia (mikäli uskon kyselyyn vastanneita, ja miksipä en uskoisi koska he ovat varmasti oikeassa). Eivät oikeastaan ole. Vitivalkoiset naamat ovat jo useita satoja vuosia olleet mm. Geishojen tyylissä ja vastaajien mielestä vitivalkoinen naama ei ole naisellista? Geishat ovat kuitenki kaikki naisia. Pitsiröyhelötkään eivät erään vastaajan mielestä olleet naisellisia. Miehillekkö ne sitten sopii paremmin?

Okei okei, ei ollut tarkoitus puolustaa mitään tyyliä. Nuo vaan särähti korvaan.

Yleisesti jos pukeutumiseen puuttuisin niin olisko se hienoa että kaikki pukeutuisivat H&M:n asusteisiin niin ettei kaveria tunnistettaisi jos sellainen vastaan kävelisi? Kaikilla olisi tiukat farkut ja oikein värikkäät yläosat. Suomi ja koko maailma olisi yhtä väriloistoa. Mustiin pukeutuvia katsottaisiin vihaisesti ja samalla vieressä kävelijälle supateltaisiin kuinka angstista on pukeutua mustaan. Hieman tummemmat meikit kasvoillaan kulkeva henkilö ajattelisi jatkuvasti mistä löytäisi lähimmän vessan missä voisi hieman pestä meikkiä pois koska tuli vahingossa sitä kotona liikaa laittaneeksi.

Mitä sitten muualla tapahtuu? Ranskassa, Italiassa, USA:ssa jne. järjestetään varmaan viikottain jotain muotinäytöksiä jossa on ihan yliampuvia pukuja ja sellaisia “muoti”luomuksia joita en ole koskaan katukuvassa nähnyt. Enkä koskaan ole myöskään sellaisia nähnyt myytävän missään. Jos olisin tuohon linkin takaa löytyvään kyselyyn päässyt vastaamaan, en todennäköisesti olisi saanut ääntäni kuulumaan, koska olisin vastannut että minua ärsyttää muotimaailman tyyli. Tyyli joka ei koskaan näy katukuvassa ja jota luodaan sen takia, että voitaisiin laittaa näytös pystyyn. Ei se tietenkään näitä jakkupukuisia ärsytä joita ärsyttää goottityyli tai hippityyli, koska he eivät ärsyynny siitä kun eivät sitä kaduilla näe. Minä ärsyynnyn siitä että näen kaikenmaailman “muoti”luomuksia televisiossa. Luomuksia joiden tekemiseen on käytetty liikaa aikaa ja liikaa rahaa ja joita arvostetaan ylemmäksi kuin tavallista kaduntallaajan tyyliä.

Lopuksi totean että pitäkööt kaikki oman tyylinsä, minä en arvostele aitojen ihmisten omaa tyyliä. Minä arvostelen sitä mitä en koskaan tule oikeasti näkemään. Tunkekaa muotinäytöksenne sinne missä aurinko ei paista ja ruvetkaa suunnittelemaan vaatteita jotka kelpaavat katukuvaan catwalkin sijasta. Ja pistäkää samalla tällaiset kyselyt roskikseen, koska ne eivät muuta kenenkään ajattelutapaa, korkeintaan tyhmien. Ja ketä edes kiinnostaa minkälainen tyyli jakkupukuisia kauhistuttaa? Ei ketään.

Niihän siinä kävi että osuin kolme kertaa jopa oikeeseen. KalPa tippu 3-4 ja sen veikkasin oikein, vaikkakin vastustaja meniki väärin. Pelicans meni jatkoon kuten ajattelinkin, kuin myös Jokerit. HIFK:n ja Ässien vaisuus hieman yllätti. Välieräparit on nyt selvillä ja finaaliin meneviä joukkueita on hieman vaikeampi arvata. Vastakkain kun asettuu 4-0 omat sarjansa voittaneet ja toisessa parissa joukkueet jotka nousivat kuilunpartaalta voittoihin.

Jos jotain pitäisi veikata niin Jokerit ja JYP pelaavat 6-7 ottelua ja JYPin kotiedusta huolimatta Jokerit vie sarjan 4-2 tai 4-3, koska pidän Jokereiden voittoa HIFK:sta suurempana yllätyksenä kuin JYPin voittoa Ässistä. Molemmat joukkueet ovat kuitenkin saaneet levätä yhtä kauan ennen välieriä joten tämä pari voi mennä kummin päin tahansa. Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta Sami Vatasen puuttuminen JYP-miehistöstä voi käydä kalliiksi.

Pelicans ja Blues pari on mielenkiintoinen. Molemmilla on henki päällä. Ylilatautumiseen ei ole varaa ja ensimäiset ottelut ovat tärkeitä. En usko että kumpikaan pystyy samanlaiseen nousuun välierissä. Jos toinen joukkueista voittaa kaksi ensimäistä peliä, niin voi olla mahdollista että se ratkaisee sarjan. Tulikuumia pelaajia löytyy molemmista joukkueista kentällisen verran. Epäilen silti että Pelicans etenee finaaliin voitoin 4-2.

Finaaleissa kohtaisi jäiden spekulaatioiden jälkeen Pelicans ja Jokerit. Pronssin mennessä Jyväskylään tai Espooseen.

Finaalisarja menisi 4-1 jommalle kummalle joukkueelle. Bluesin viedessä pronssiset mitalit kaatamalla JYPin pronssiottelussa 5-3.

Otsikosta huolimatta niitä tunnelmia ei oikeastaan ole. Ensimäistä kertaa 15vuotisen SaiPa-faniuden aikana näin lähestulkoot kaikki ottelut, enkä voi olla puuttumatta siihen miten tuomaripeli toimii SM-liigassa.

Tuomareiden pitäisi olla Suomessakin ammattilaisia, niin ei nämä duunarit pääsisi nostattamaan egoaan sillä että viheltävät miten sattuu ja sen takia kun heitä on kuunneltava. Tuomareista pitäisi oikeasti tehdä ammattikunta joka saisi sellaista palkkaa ettei tarvitsisi päivätöitä tehdä. Liian monta kertaa näki SaiPankin peleissä sen, kun kotijoukkueen puolella oltiin, tai sitten oltiin sen rahakkaamman joukkueen puolella. En voi myöskään väittää etteikö SaiPallekkin oltais vihelletty puolueellisesti aika ajoin. Sitäkin tapahtui ja totesin myös silloin tuomaripelin olleen huonoa. Lasini eivät ole keltamustat vaan tajuan myös koska tuomari on epäreilu SaiPan vastustajaa kohtaan.

Viimeksi podin huonoa playoff fiilistä keväällä 2010, kun SaiPa jäi pisteen päähän playoff paikasta. Tällä kertaa voin todeta sen olleen 8sekunnin päässä. Viimeinen ottelu Jokereita vastaan oli vielä SaiPan eduksi hetkeä ennen pelin loppua, mutta 59.52 narrit tasoitti. Sen kun Myllyniemi olisi torjunut, niin tällä hetkellä olisi todennäköisesti toinen ääni kellossa ja playoff huuma parhaimmillaan.

Ari-Pekka Selin teki hienoa työtä Lappeenrannassa menneiden vuosien aikana ja ensi kaudella on uudet kuviot. Atu johtaa HPK:n muutamaan otteeseen SaiPaa vastaan ja ainakin ensimäinen kohtaaminen voi olla melko mielenkiintoinen. Pekka Tirkkonen astuu isoihin saappaisiin, vaikken olisi uskonut näin sanovani pari kautta sitten. En arvostanut Seliniä vielä siinä kohtaa. Sama pätee Ville Kohoon. En koskaan oikein tykännyt Kohosta ennen tätä kautta, mutta pakko myöntää että yli 500 peliä SM-liigassa ja kaikki SaiPan paidassa, tekevät Kohosta ikonin seuralle. 15vuotta eteenpäin eikä kukaan saa enää SaiPassa pelata numerolla 8, koska se jäädytetään Kisapuiston kattoon.

Ainiin, tämä oli playoff kirjoitus, ei SaiPa kirjoitus.

Parit pleijareihin on selvillä ensi viikolla, mutta spekulaationi käy jo kuumina.

1.KalPa - 8.-10. xxxxx
2. Pelicans - 7.-9. xxxxx
3. HIFK - 6. Jokerit
4. JYP - 5. Ässät
—————–
Säälipleijarit
7.Kärpät - 10.TPS
8.Blues - 9.Lukko

Aloitetaan nyt säälipleijareista.

Minä olen tunnettu siitä että asun Pohjois-Pohjanmaalla ja olen hirveä kärppäfani, joten sen takia osaattekin varmaan arvata että veikkaan TPS:n pudottavan näädät kesälomalle heti alkuunsa. Toivottavasti.

Blues-Lukko sarja tulee olemaan todennäköisesti tasaisempi, mutta Lukon maalivahtipelin ollessa aika retuperällä voisin veikata, että Blues menee jatkoon joko suoraan 2-0 tai Lukon voittaessa kotona 2-1. Bertrand nosti tasoaan loppu kaudesta, joten siinä voi olla yksi raumalaisten sytyttäjä, joten periaatteessa voi mennä kummin tahansa.

Näiden ennusteiden pohjalta virallinen playoff-pari jakauma menisi näin:
1.KalPa - 10. TPS
2. Pelicans - 8. Blues
3. HIFK - 6. Jokerit
4. JYP - 5. Ässät

KalPa - TPS
Tämä ottelusarja voisi saada mielenkiintoisen alun. Turussa olisi saatu muutaman vuoden takainen playoff hurmos päälle ja sitä kautta KalPa voisi olla selätettävissä. Ainakin se meteli mitä Turussa oli Pelicansia vastaan, voisi kannattaa TPS:n yllätykseen kotona ja yksikin heikko peli KalPalta kotona niin turkulaiset voisivat yllättää runkosarjan voittajan. Veikkaan voitot KalPa - TPS 3-4

Pelicans - Blues
Jo ennen kautta puhuin siitä kuinka Pelicans voisi yllättää, tai voiko sitä yllätykseksi edes sanoa, kun peräsimessä on TPS:n viimeisimmän hurmoksen suurin hahmo Kai Suikkanen ja yksi Suomen parhaimmista valmentajista. Kuka edes muistaa missä Kai Suikkanen oli ennen TPS:ää? Mulla ei ole mitään hajua.
Yksinkertaisesti tästä parista voisi sanoa sen että Pelicans on liikaa espoolaisille ja noutaja tulee 4-1 voitoin.

HIFK - Jokerit
Tämä pari voi mennä tälläkin kaudella mitenpäin vaan. Viime kaudella taisi muistieni mukaan kotietu olla narreilla, joten villi veikkaus 3-4 Jokereille?

JYP - Ässät
Zaborsky puuttuu Ässiltä. Pärjääkö porilaiset ilman isoa Zetaa? Kauden viimeiset pelit näyttivät että pärjää. JYPillä taas kova maalivahtipeli, kuten ollut aina viime kausina. Lisänä Perrin ja kumppanit. Tämä sarja voi mennä kummin tahansa. Epäilen kuitenkin että kotietu on miinusta ja Ässät vie 3-4.

Perseelleen nuoki veikkaukset menee, mutta palataan välierissä asiaan ja katotaan ketkä on mukana. Sen verran myönnän, että syyskuussa tekemäni liigaennakko meni päin persettä, miltein kaiken mahdollisen kohdalla. Ei palata siihen enää koskaan. Ens kaudella lupaan tehdä syvällisempää tutkiskelua, mutta empä ollu ainakaan SaiPaa suoraan lyttäämässä “mestis-joukkueeksi” joka on varma karsija. Prkl. Harmikseni veikkaamani SaiPan sijoitus (10.) oli pykälää heikompi todellisuudessa.

Tiistai alkoi melko pirteesti, vaikka huonosti nukutun yön jälkeen piti yhdeksäksi töihin painella. Päivä meni mukavasti töissä, kun oli koko ajan melkeimpä muuta ajateltavaa kun se Tampereen reissu. Neljältä kun lähdin töistä kotiin kävelemään niin matkan aikana ehti ajatella muutakin, kuin sitä mitä Hyyrynen huusi korvaan. Kotona pikainen suihkuttelu, edellisenä päivänä pakatun laukun pikatarkistus, pizza mikroon ja Stam1nan uusi levy soimaan. Sitten kun Stam1na oli soitellut levyn läpi niin oli aika aloittaa vapina ja tutina. Viimeisen kerran vielä koira ulos ja sitten matkaan.

Käveleminen juna-asemalle oli tasatempoista ja miltein jopa hikeä pintaan pukkaavaa. Asemalle kun saavuin niin oli vielä reilusti aikaa poltella tupakka jos toinenkin. Kohta kuulutus kuuluttikin pendolinon saapuvaksi ja jopa ajallaan. Kyytiin hyppäsin tapani mukaan viimeisenä, kun tuppaan antaa muiden kiireisempien istumaan jonottavien ihmisten mennä ensin. Paikkani löysin välittömästi ja pujotin takkini seinästä esiin pomppaavaan hakaseen. Kassin asettelin jalkojeni vierelle, koska en voi sietää sitä että omia tavaroita pidetään viereisellä penkillä ja siten koitetaan estää muiden istuutuminen. En mä koskaan pistä vastaan jos joku haluaa viereen tulla istumaan, koska parhaassa tapauksessa siitä voi saada matkalle juttukaveria.

Juna lähti ajallaan liikenteeseen ja konduktöörin tarkastettua lippuni, rupesin kaivelemaan viilein sormin kuulokkeita taskusta ja iskin Stam1nan uudestaan soimaan, koska tällä kertaa pystyin musiikkiin keskittymään paremmin, kun ei ollut häiriötekijöitä edessä tai ympärillä. Tai no oli siinä isoon ääneen räppiä kuunnellut henkilö käytävän toisella puolella ja takana istuva mies maiskutteli isoon ääneen purukumia. Kuulokkeiden ulkoisen melun vaimentajat olivat siis oivalliset tälle matkalle. Musiikki soi lähes koko matkan aina Tampereelle asti, välillä vaihdoin musiikin Angry Birds Rio peliin ja välillä taas korvat puutuivat kuulokkeista niin, että rupesin kuuntelemaan hiljaisuutta, aina siihen asti kun se purkka rupes taas jauhaantumaan takana istuvan toimesta.

Kymmenisen minuuttia ennen Tamperetta, päätin sitten pistää kuulokkeet taskun pohjalle ja ruveta jännittämään toden teolla. Silloin havahduin siihen, että se idiootti purkan mässyttäjä oli pistäny tällä kertaa läppäristään elokuvan pyörimään. Isoon ääneen jotain actionleffaa siellä katteli, ilman kuulokkeita tietenkin. Varmaan joka ikinen vaunussa ollut nautiskeli tilanteesta.

Sitten juna pysähtyikin Tampereen aseman laiturille 1 ja jälleen tapani mukaan lähden seuraamaan edessäni junassa poistuvia ihmisiä ja lähden samaan suuntaan kävelemään, kunnes tajuan että ne kävelee ihan päinvastaiseen suuntaan mihin ite haluan kävellä. No, tomerana poikana kengänkärjet kääntyivät oikeaan suuntaan ja sitä kautta pääsin myös oikeaan paikkaan, odottelemaan Audia saapuvaksi ja sieltähän se pikkuisen odottelun jälkeen kaartoikin juna-aseman parkkipaikalle. Tupakka syttyi välittömästi ja jännitys alkoi taas nostaa päätään. Sitten näinkin jo naisen ketä olin tullut tapaamaan. Puff vaan ja jännitys oli tiessään. Sehän oli kuin olisi tavannut vanhan tutun pitkästä aikaa. No okei okei, oli siinä vähän jännitystä ja himpun verran ujouttakin havaittavissa aluksi.

Ilta jatkui siitä sitten Särkänniemen parkkipaikan kautta Hervantaan, jossa oli oikein hienot (huonot) viinitarjoilut edessä. Sai oikein ite pullosta kaataa. (Ei ees tarjoiltu, prkl. Vaikka muka vieras olin) Mur.

Taidettiimpa siinä jotain puhua, nauraa ja vähän leikitellä koirienkin kanssa. Koirat olivat kuulemma harvinaisen tutustumishaluisia, kun ovat kuulemma muuten uusien ihmisten kanssa varovaisempia. Ehkä mä oon koiramagneetti. No, koirat oli kivoja ja varsinki se musta hassu otus joka röhki menemään ja yritti jatkuvasti kiipeillä kaulaan kiinni. Pienempiä koiria olivat kun olin kuvitellut. Mutta ei se menoa haitannut. Ilta venyi aika pitkälti aamuun asti ja keskiviikko meni hyvän ruuan ja komediasarjojen parissa melko pitkälti. Oli kyllä aika väsynyttäkin porukkaa silloin liikkeellä huoneistossa. Keskiviikkona en edes muista tehneeni mitään ihmeellistä. Tais olla sellanen rentoutumispäivä.

Ajattelin tehdä toisenkin osan tästä joku päivä, mutta saa nähdä millon. Ensimäiset päivät Tampereella olivat siis onnistuneita ja jotenkin musta tuntuu ettei tää nainen jää unholaan ihan heti. Enkä kyllä edes haluaisikaan unohtaa. Se on toivottavasti nyt tämän pojan menoa. Saa nähä mitä se nainen tuumaileepi.

Dam didi dam. Eräs hienostunut daami kehoitti minua kirjoittamaan blogiini täydennystä.

Tässä sitä ollaan nyt sitten perimmäisten kysymysten äärellä.

Positiivisiin asioiden kohtaaminen arkipäiväisessä elämässä ei ole jokapäiväistä, mutta viime aikoina sellaisia on miltein tullut elämään ovista ja ikkunoista. Välillä vauhti on ollut melkoista ja tuntuu siltä kun jotain elämää suurempaa olisi tapahtunut, vaikka se ei sitä olekkaan. Työrintamalla kun on ollut hiljaista, niin on pystynyt keskittymään oman siviilielämän ylläpitämiseen. Aina siihen asti kun kovat pakkaset iskivät ja koira päätti kieltäytyä lenkille lähdöistä. No, aikaa riitti siis muuhun. Eli pattereiden lataamiseen kotisohvalla ja ihmisiin tutustumiseen internetin ihmeellisessä maailmassa.

Tammikuu meni melkolailla koiran kans lenkkeillessä ja chatissä (pitkästä aikaa) pyöriessä. Mitä mielenkiintosempia keskusteluja sai aikaseks useiden ihmisten kanssa, mutta sitten kun alkoivat päivittäiset presidentti-keskustelut niin oli aika vaihtaa maisemaa. Sen jälkeen tapahtuikin se suoranainen ihme. Elämääni tuli yksi erityinen ihminen. Ihminen joka voisi tullessaan muuttaa koko tulevaisuuteni, ihminen joka on noussut yhtäkkiä yhdeksi tärkeimmistä ihmisistä. Tuo ihminen pakotti myös mua kirjoittamaan tänne ja aikoi tulevaisuudessa pakottaa mut kirjoittamaan kirjan.

En halua sen enempää puuduttaa teitä muita siitä henkilöstä jauhamalla, koska tiedän että osa lukijoista vihaa hehkuttamista. On se tässä viime aikoina nähty. Joten siirryn aiheeseen toiseen.

Viime vuonna tosiaan sain tietää, että työni jatkuu vakituisena ja miltein täysillä tunneilla maaliskuun jälkeen ja mikäs sen parempaa. Tykkään työstä ja ennenkaikkea työkavereista, vaikkakin osa porukasta on sellasia, että näyttävät aina vastaan tullessa siltä, kun olisivat syöneet kilon vanhentuneita hillosipuleita. Osa ei osaa edes käytöstapoja, mutta olen oppinut jo olemaan tervehtimättä heitä. Osa saman talon henkilökunnasta myös ihmettelee sitä miksi olen saanut töitä sieltä ja ihmettelevät vielä sitä miksi saan jatkaa töissä siellä. Siinäpähän ihmettelevät. Eipä oo mun asia mihin aikaansa kuluttavat. Se on varmaa, että nykyisessä työssäni aion olla niin kauan kuin minun annetaan olla. En lähde kulumallakaan, ajatteli muut mitä ajatteli.

Töitä riittää ja niistä otetaan kaikki ilo irti mitä vaan saadaan ja sitten kesällä voi jäädä ansaitulle kesälomalle, kun sellaisenkin saan ensimäistä kertaa neljään vuoteen viettää ja miltein täysmittaisena vielä. En voi sanoa että odottaisin tällä hetkellä kesää. Pakkaset kun ovat kerrankin olleet kunnollisia ja talvesta on voinut nauttia täysin rinnoin. Odotan lähinnä tiistai-iltaa ja sitä seuraavaa pitempää kolmen päivän vapaata, jonka aion viettää Tampereella. Sen jälkeen katsotaan minkälaisella äänenpainolla tai fontilla seuraavaa kirjoitusta raapustellaan.

~Ensimäinen askel on monesti se tärkein.~

Vuosi oli pitkä. Tosin nyt se tuntuu siltä, että se vieri kuitenkin melko nopeasti. Alkuvuosi oli erityisesti pitkä, kun työttömyys vaivasi, mitään ei jaksanut tehdä ja tuntui ettei missään ole mitään järkeä. Kesäkuussa alkoi kuitenkin kesätyö, joka on jatkunut vielä tähänkin päivään asti. En olisi ensimäisen päivän jälkeen uskonut, että se olisi työ josta pitäisi näin paljon. Kun muistelee edellisiä työpaikkoja niin eron huomaa selvästi. Perinteinen kaava oli aina ruokapuolella työskennellessä se, että ensimäisestä päivästä lähtien työ oli mielekästä ja sitä oli hauskaa tehdä. Sitten tuli se 2kk täyttyminen työpaikalla ja yhtäkkiä työ rupesikin olemaan väkisin puurtamista ja sitä saman toistoa päivästä toiseen. Aina niitä samoja purkkeja tai hedelmiä niihin samoihin hyllyihin ja aina sillä samalla kaavalla. Ei mitään poikkeavuuksia työnteossa ja omat ehdotukset tyrmättiin miltein jatkuvasti, eikä niitä toteutettu koskaan. Työstä tuli tylsää ja teki mieli jättäytyä pois. Sen takia moni edellinen työ on päättynyt itsensä irtisanomiseen.

Nykyisessä työpaikassa ensimäiset viikot olivat karseita, koska mistään ei osannut mitään selkeästi kertoa. Asiakkaat lähtivät monesti tyytymättöminä palveluun, jos jotain ei osannut tietystä laitteesta kertoa, eikä nopeasti vastausta löytänyt netistäkään. Sitten kun oli kuukauden päivät ollut töissä niin rupesi jo osaamaan vähäsen laitteiden ominaisuuksista, jolloin pystyi asiakkaillekkin kertomaan paremmin laitteista. Työstä tuli viihdyttävää ja joka päivä oppi melkein jotain uutta. Sitten kun välillä tulee uusia laitteita niin taas saa opetella jotain uutta. Hedelmät ja tonnikalapurkit kun eivät koskaan kehity ja niiden sisältö on yleensä sama. Laitteet kuitenkin kehittyvät ja aina tulee uusia ominaisuuksia. Työ on mielekästä ja pystyy helposti sanomaan ettei yksikään päivä ole samanlainen. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin auttavainen ja erittäin huumorintajuinen työporukka.

No, mitä muuta tapahtui vuonna 2011?
Maaliskuussa alotin facebook lakon, joka kesti tarkalleen 3kk, mutta se oli tarpeen. Nykyään ei tule läheskään yhtä paljon siellä hengailtua, eikä sitä koe enää tärkeimpänä viestintävälineenä. Sain jopa turhat “kaveritkin” sieltä poistettua kun ei ole tarvetta kuitenkaan pyrkiä miksikään “mullapa on enemmän kavereita facebookissa kun sulla” tyypiksi.

Ikävin tapahtuma viime vuonna oli se kun mummo kuoli. Enää ei ole yhtään isovanhempaa elossa, mutta uskon, että mummon kuolema oli helpotus, sillä hänen tilansa oli viimeiset vuodet niin huono, ettei hänen eikä lähisukulaisten tarvitse ainakaan enää kärsiä. Muistan viimeisen vierailuni mummun luona, oli aika järkyttävää nähdä ne kaikki letkut ja se että mummo oli menettänyt painoaan rajusti.

Mun on pakko myöntää, että viime vuonna elämässä ei juurikaan muuta mainittavaa tapahtunut edellä mainittujen lisäksi. Oikeastaan voin mainita vielä Helsingissä kääntymisen, joka oli ehkä kesän parasta aikaa. Hauskaa riitti ja kavereita tuli nähtyä. Enemmänkin kavereita olis halunnu nähä, mutta aika ei riittänyt. Siitä reissusta pystyy lukemaan blogistani myös, jollet jo ole lukenut.

Ainoa mihin olen pettynyt itsessäni on se, kuinka huonosti olen pitänyt yhteyttä kavereihini. Varsinkin niihin tärkeimpiin ja läheisimpiin. Uuden vuoden lupaukseni onkin siis se, että pitäisin paremmin teihin yhteyttä. Olette tärkeitä minulle, vaikka en sitä aina näytäkkään.

Sitten pureudutaankin lempivaiheeseen. Vuoden topit ja flopit.

Elokuvien puolesta vuosi oli varsin mainio. Uudenlaisia ja erinomaisia leffoja tuli paljon ja on miltein mahdotonta lähteä arvioimaan niitä paremmuusjärjestykseen, mutta yritän ainakin. (Listalta löytyvät elokuvat eivät ole kaikki vuonna 2011 tehtyjä. Lista pohjautuu siihen, että olen nähnyt ne ensimäistä kertaa vuonna 2011.)

Elokuvan nimeä klikkaamalla pääsee imdb:n sivustolle lukemaan elokuvasta tarkemmin.

TOP 10 Elokuvat.

10. Beyond a Reasonable Doubt (2009)
- Erittäin hyvä elokuva, jossa pysyi jännitys koko leffan ajan yllä. Hämmentävä loppu kruunasi kaiken.

9. The Mechanic (2011)
- Hienosti tehty elokuva ja henkilökohtaiseksi suosikiksi viime vuoden aikana noussut Jason Statham, ei pettänyt tässäkään elokuvassa. Ben Fosterin roolisuoritus oli myös loistava.

8. Scream 4 (2011)
- En olisi uskonut, että tämä olisi päässyt listalle. Elokuva kuitenkin yllätti positiivisesti. Alunperin ei ollut edes aikomusta katsoa tätä. Scream elokuvasarjan paras elokuva.

7. It’s Kind of a Funny Story (2010)
- En tästäkään odottanut paljoa. Yllätys oli melkoinen kun elokuva eteni. Pääosassa tuntematon suuruus, joka hoiti roolinsa uskottavasti. Hieno tarina alusta loppuun.

6. Exam (2009)
- Työhaastattelu. 10 kandidaattia, yksi paikka, yksi vastaus, ei kysymystä. Puistattavan hyvää viihdettä. Jännityksen pysyy loppuun asti. Ja vielä elokuvan jälkeenkin.

Top 5 on vaikeaa. olen jo hetken aikaa miettinyt mihin järjestykseen elokuvat asettelen. On vaikea valita monesta hyvästä ja erilaisesta elokuvasta se, mikä on paras. Jouduin hakemaan kupin kahvia tässä välissä että saisin ajatukset rullaamaan kunnolla. Ei ne rullaa, mutta listan koitan saada valmiiksi.  Tekisi mieli mainita 6 elokuvaa jotka ovat vuoden parhaita.

5. The Adjustment Bureau (2011)
- Emily Blunt viehätti ja hurmasi. Elokuva oli näyttävä ja erilainen. Pystyy katsomaan useammankin kerran.

4. Black Swan (2010)
- Vuoden positiivisin yllätys. Natalie Portman veti roolinsa täydellisesti. Hieman ehkä ahdistavakin elokuva, mutta kun elokuva herättää tunteita niin se on silloin hyvä, oli ne tunteet minkälaisia tahansa.

3. Rabbit Hole (2010)
- Kuinka pariskunta selviää kun oma lapsi kuolee. Rankka aihe josta kovin monella ei omakohtaista kokemusta ole. Moni perhe käy läpi samaa tänäkin päivänä. Draama johon on saatu sisällytettyä huumoriakin omalla tavallaan. Nicole Kidman tekee loistavan suorituksen roolissaan, unohtamatta Miles Tellerin suoritusta. Teller on tuleva tähti.

2. Inception (2010) / Source Code (2011)
- Inception on erittäin hieno visuaalisesti alusta loppuun. Hans Zimmerin musiikit kruunavat koko elokuvan ja idea taas ihan erilainen. Leonardo DiCaprio oli oikea valinta pääosaan. Kolmas kivi auringosta sarjassa näytellyt Joseph Gordon-Levitt tekee läpimurtonsa elokuvien saralla. (omasta mielestäni siis)
- Source Code nousi parhaaksi elokuvaksi viime vuonna ilmestyneistä elokuvista (niistä jotka katsoin). Jake Gyllenhaal näyttelee roolin kuin roolin hyvin. Erinomainen idea leffassa ja ei varmasti jätä ketään kylmäksi.

1. Trust (2010)
- Elokuva nostaa pintaan niin monia erilaisia tunteita ettei sitä pysty pistämään muille sijoille kuin ykköseksi. Elokuvassa alaikäinen tyttö joutuu pedofiilin uhriksi, joka on hänet vietellyt netin kautta esiintymällä nuorempana poikana. Elokuva kertoo kuinka perheen arki muuttuu dramaattisesti, kun totuus paljastuu. Tyttö haikailee pedofiilin perään, koska luulee että mies rakastaa häntä. Tämä Frendit-tähti David Schwimmerin ohjaama elokuva on yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

Yksi viime vuoden elokuvafloppeja on varmastikkin Sovinto, joka ei myynyt ensimäiseen kolmeen kuukauteen ainuttakaan dvd:tä siellä missä töissä olen. Normaalihinnalla myytiin lopuksi vain yksi dvd ja kun hinta tiputettiin puoleen, katosi telineestä kaksi lisää. En ole edes itse viittinyt sitä ostaa ja katsoa.

Top 4 urheilulliset huippuhetket.
1. Kaisa Mäkäräisen ampumahiihdon maailmancupin voitto.
2. Suomen jääkiekon toinen maailmanmestaruus.
3. Matti Heikkisen hiihdon MM-kulta 15km perinteisellä.
4. Winnipeg Jetsin paluu NHL:ään

Flopit urheilun saralla oli siinä, että kuvittelin puolustuksen olevan leijonien mm-joukkueessa ihan paska.

Musiikillisesti en jaksaa ajatella edellistä vuotta sen tarkemmin. Teen siitä oman listauksen myöhemmin. Leffoissa meni ajatus jo niin sykkyrälle ettei tänään jaksa ajatella mitään. Voisi pistää vaikka Ankronikan pyörimään ja rupeis mussuttaa sipsejä.

Odotuksia vuodelle 2012?
- Vakituinen työ pitäisi alkaa huhtikuussa, joten sen puolesta ei tarvitse stressata. Naisrintamallakin asiat näyttävät paremmilta kuin vuosiin. Jotenkin on sellaista tuntua, että sitä ei välttämättä olla enää kovin kauaa poikamiehiä, mutta katotaan nyt ensin eikä nuolasta ennenku tipahtaa.
- Lisäksi haluaisin nähdä kavereita paljon ja se helpottuu vakituisen työn johdosta. Työttömyysturvalla kun ei paljon voi matkustella. Vakituisen palkalla helpommin. Saapa nähdä tuleeko tänä vuonna veronpalautuksia. Veikkaan että mätkyjen puolelle kallistuu.
- SaiPalta toivoisin parempaa peliä ensi kaudella. Uusi valmentaja ja uudet kuviot. Mielenkiinnolla odotan syksyä. Luonnollisesti sitä ennen tulee kesät ja keväät ja toivottavasti se talvikin vielä ehtii tulla. Tämä vuoden ensimäinen päivä lupailee jo hyvää kun mittari on jo kahdeksan astetta pakkasen puolella. Ehkä vielä ulkojäillekkin pääsee pelailemaan lätkää.
- Odotuksia on myös ulkomaita kohti lentämisestä. Saa nähdä saako toteutettua ja minne sitä saa aikaseks lähettyä.
- Tänä vuonna onkin 366 päivää, toivottavasti niistä löytyy sellaisiakin jotka tulen ikuisesti muistamaan.

Vetäminen on vuosi vuodelta vähentynyt erilaisten asioiden takia.

Arkielämässä vetämistä on harrastettu jo vuosikausia, ellei jopa vuosituhansia. Ovia vedetään auki, rullaverhoja vedetään alas ja aamuisin vedetään alas, että ne lähtevät kelautumaan ylös. Vessoja vedettiin ja lapsia vedettiin pulkalla perässä. Toki ikävän puoleisiakin vetämisiä on olemassa, kun jotkut vetää välistä ja toiset nenästä. Jotkut vetää vähän kiellettyjä aineita ja työpaikoilla vedetään kuormia perässä. Maasta vedetään rikkaruohoja tai muita kasveja juurineen ja ukkosella vedetään sähkölaitteiden piuhat seinästä.

Mutta miten nykyään on vetämisen laita? Vessoihin on tullut napit eli vessa painetaan tarpeiden jälkeen. Rullaverhoja ei varmaan ole niin paljoa mitä ennen, vaan sälekaihtimet ovat tulleet tilalle, tai jopa mahdollisesti sähköisesti laskeutuvat ja nousevat verhot. Välistä vetäminen ja kiellettyjen aineiden vetäminen on varmaankin niitä harvoja vetämisiä jotka ovat lisääntyneet. Työpaikoilla on nykyään sähköiset apuvälineet kuormien kuljettamiseen, niin niitäkään ei tarvi enää vetää perässä. Olen vetämisen puolesta puhuja ja toivoisinkin kaikkien miettivän sitä, miksi vetämistä sorretaan.

Koitankin tässä lopuksi vedota kaikkiin ihmisiin ja pyytämään, että vetäkää kät… Eiku.

Huomenna koitan summailla yhteen koko vuoden, jos ei näy eikä kuulu niin sitten se hoidetaan ensi vuonna. Nyt valmistautumaan vuoden viimeiseen ja pisimpään työpäivään. Vetäkäähän te pitkäksenne ja nauttikaa olostanne ennen uuden vuoden tuloa. Mä vedän huomenna töissä kaikki mehut itestäni, niin voi rentoutua illalla hyvin mielin.

http://www.youtube.com/watch?v=ZDMktYbPqvA

Aiemmin tässä kuussa pistin pystyyn kilpailun ja onnelliset, lähimmäksi oikeata vastausta arvanneet olivat:

Petra (31) sekä Tuija (24)
(Suluissa arvaukset.)

Oikea vastaus kysymykseen oli 28.

Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti heidän antamiinsa sähköpostiosoitteisiin. Onnea voittajille.

Tämä seuraava teksti on pelkästään oma käsitykseni siitä, miten asiat menee tänään ja miten ne meni 30 vuotta sitten. Tekstin jälkeen jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä siitä, onko elämä nykyään helpompaa, vai onko se vain muuttunut liian yksinkertaiseksi.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole naurattaa, vaikka se siltä saattaa vaikuttaakkin. Tämä teksti on tehty vakavalla mielialalla.

Osa 1

– 1981
Heikki: Oletko jo kuullut sen AC/DC:n uuden kappaleen?
Liisa: En?
Heikki: Kuulin sen eilen radiosta, todella hyvä kappale. Mennään käymään tuolla äänitekaupassa, jos heiltä vaikka löytyisi se levy, niin voisimme ehkä saada kuulla sen
Liisa: JOO!
1h päästä…
Heikki: Harmi ku niillä ei ollu sitä.
Liisa: No voidaanhan me toivoa sitä vaikka radiosta?
Heikki: Tehään niin.
Viikon päästä.
Liisa: Kuulin sen meidän toiveen radiosta. Hyvä biisi.

–2011
Heikki: Joko kuulit sen uuden biisin Metallicalta?
Liisa: En.
Heikki: No se löytyy ainaki YouTubesta (linkki).
5min päästä.
Liisa: Olipa aika tykki biisi.

Osa 2

–1981
Heikki: Me saatiin ryhmätehtävä. Pitäis tehä esitelmä kameleista.
Liisa: No, lähdetään kirjastolle.
30min päästä…
Heikki: Noniin, nyt pitäis löytää aineistoa kameleista. Täällä on hyvä kirja.
Liisa: Minä löysin kans yhden hyvän opuksen. Tästä saadaan hyvää tietoa.
3h päästä..
Heikki: Nyt rupeaa olemaan aika hyvin materiaalia kerättynä tähän esitelmään. Otetaan vielä jostain kirjasta jotain erikoisempaa tietoa niin rupeaa tämä olemaan valmis.
Liisa: Löysinkin juuri aika jännää tietoa. Lisätään tämä siihen vielä ja piirretään pari kuvaa niin luulisi jo kelpaavan.

–2011
Heikki: Hei, meil ois nyt tää ryhmätyö kamelista. Pitäs tehä joku esitelmä siitä.
Liisa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kameli
30min päästä..
Heikki: Nyt on aika hyvä, vielä pari kuvaa googlen kuvahausta tähän niin se on valmis ja eiku tulostukseen.

Osa 3

–1981
Heikki: Minä ajattelin pitää juhlat viikon päästä. Haluatko soittaa osalle? Koska niistä juhlista tulee isot ja ajattelin pyytää paljon kavereita sinne.
Liisa: Totta kai voin soittaa. Toivottavasti he ovat kotona. Tai pystyyhän niille kertomaan osalle koulussakin.
Viikon päästä…
Heikki: Olipas hyvät juhlat. Kyllä taas huomasi kuka on paras Kimblessä.
Liisa: Toivottavasti pidettäisiin useamminkin tällaisia juhlia.

–2011
Heikki: (facebookissa) @Kalle @Matti @ Seppo @Liisa @Taru @Maikki @Petteri @Heli @Satu @Anne @Iida @Miska @Jiri @Pekka @Heidi @Sampo @Jenna @Peter BILEET HUOMENNA MEILLÄ!!
Liisa: Mä oon mukana!
2pvän päästä…
Heikki: Oli vitun kovat bileet, nyt on kyl sairas darra mut ens viikol uusiks!!!!

Osa 4

–1981
Heikki: Pitäis taas käydä maksaa pari laskua. Pitää vissii oottaa vapaapäivään asti.
Liisa: Minä kävin viimeksi tänään. Tunnin jouduin jonottaan, että pääsin.  Kannattaa melkein mennä heti aamusta.

-2011
Heikki: Jahas, taas laskuja. (klik klik, näpynäpynäpy). Maksettu.

Osa 5

–1981 (tanssiravintola)
Heikki: Terve, käytkö sä usein täällä?
Liisa: Hei, ensimäistä kertaa oon käymässä.
Heikki: Haluutko tanssia?
Liisa: Toki.
Muutaman tanssin jälkeen, usean tunnin päästä valomerkin jo välkkyessä.
Heikki: Tavattaisko uudestaan tanssin merkeissä?
Liisa: Olet kyllä niin hyvä tanssimaan, että mun on kyllä pakko suostua.
Heikki: Voinko saattaa sut kotiin?
Liisa: Se olisi mukavaa.

–2011
Heikki: Moi Liisa. Käytkö sä usein täällä? :))
Liisa poistui keskustelusta.

Nykyaikana on Faceobook, Twitter, Windows live, jne. Siirtyykö kaverisuhteet siis täysin netin varaan? Siltä se vaikuttaa, sillä omakohtaiset kokemukset nykyajan kaverisuhteista ei ole mitkään kummoisemmat.

Puhelin ei ole pirissyt moneen kuukauteen sen takia että kaveri siihen soittaisi, ei myöskään kukaan kaveri ole tullut yllättäen käymään. En oikeastaan ole nähnyt ketään kaveriani elokuun jälkeen. Eli lähes neljään kuukauteen. Silloinkin olin itse matkustelemassa Etelä-Suomessa. Samassa kaupungissa asuvia kavereita en ole nähnyt vapaa-ajalla sitten maaliskuun, eli yhdeksään kuukauteen. Töissä välillä törmää ns. kavereihein, mutta siihen se oikeastaan jää. Elämäni koostuu nykyään lähinnä koiran kanssa lenkkeilemisestä, työstä ja siitä turhasta tietokoneella istuskelusta.

Entä nämä alussa mainitsemani yhteisöpalvelut? Windows livessä mulla oli kuukausia siten yli 40 henkilöä kaverina. Tällä hetkellä enää 7, joista kaksi saattaa aloittaa joskus jutustelun ja loput ovat hiljaa ellen itse aloita juttelemista. Facebookissa kaverimäärä oli muutama kuukausi sitten 150+, tällä hetkellä kaverilistalla on vajaa 50 nimeä. Niistäkin taitaa yli puolet olla sukulaisia. Twitterissä nyt ei kavereita ole, mutta siellä on mukava kyylätä atlantin toisella puolella asuvien suosikkijulkkisten tweettailua.

On aika surullista että nykyaikana on ajauduttu siihen, että ajatellaan sosiaalisten medioiden luovan sen tarpeellisen kontaktin ystävyyssuhteisiin ja antavan sen tunteen ettei muunlainen yhteydenpito ole tarvittavaa. Kehottaisinkin nyt kaikkia tätä tekstiä lukevia ihmisiä ottamaan sen puhelimen tai kirjepaperin kauniiseen käteen ja kirjoittavan/soittavan sille oikealle ystävälleen, ihan vaikka sen takia että kysyisit kuulumisia. Facebook, Twitter, Windows live on liian “kylmiä” paikkoja oikeiden tunteiden jakamiseen.

Muistakaa ystäväänne.